perjantai 30. joulukuuta 2016

Tulossa keväällä 2017

Joulu on ohi ja kohta myös uusi vuosi on vietetty ja opetellaan kovasti kirjoittamaan vuosiluvuksi 2017.

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tai tarkemmin sanottua ainakin monta kiinnostavaa ensi-iltaa tamperelaisissa ammattiteattereissa.

Lataanpa tähän mielenkiintoisuusjärjestyksessä niistä muutaman:

Teatteri Siperia: Eikä kukaan meitä etsi enää

Teatteri Siperia on kuulunut Tampereen teatterikartalle jo 10 vuotta. Se tekee yhteiskunnallisesti kiinnostavaa teatteria. Uusin ensi-ilta on 28.2.2017 ja sen aiheena on ilmastonmuutos.
Odotan kovasti, millainen näytelmä on.

En todellakaan halua mennä teatteriin vain päästäkseni pois maailman murheista, vaan minusta on lohdullista, kun esitys pureutuu asioihin, jotka itseänikin vaivaavat. Silloin ei tuntisi olevansa niin yksin.

Joku haluaa mennä teatteriin viihtymään ja nauramaan. Kaikin mokomin! Yleensä ns. vakavissa näytelmissä saa nauraa kyyneleet silmissä.

Itselleni on esityksen jälkeen kaikkien pahinta se, jos muistan vain väliaikapullan ja maukkaan kahvin, mutta itse näytelmästä ei ole jäänyt minkäänlaista muistijälkeä.

Siksi siis uskallan laittaa Eikä kukaan meitä etsi enää -näytelmän ranking-listani ykköseksi.


Tampereen Työväen Teatteri: Mielensäpahoittajan Suomi

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun näin että Työvis ottaa ohjelmistoonsa jälleen kerran Mielensäpahoittajan. Sen verran hyvät fibat kun sain pari vuotta sitten esitetystä Mielensäpahoittajasta Eino Salmelaisen näyttämöllä. Esko Roine nimiosassa oli kerrassaan loistava ja
Aimo Räsänen hänen poikanaan pani parastaan.
Pisteet menivät myös näytelmän lavastukselle, joka tuki oivallisesti tarinaa. Kun mielensäpahoittajan kaltaisesta vanhasta jäärästä on kyse, niin keittiöön ei ole tehty mitään muutoksia sitten 1970-luvun.

Mutta mutta! Eihän minun tästä pitänyt kirjoittaa vaan tulevasta näytelmästä, joka onkin siis Mielensäpahoittajan Suomi. Tuomas Kyrö on kirjoittanut näytelmän, jossa päähenkilö kertoo omasta näkökulmastaan maamme 100-vuotista historiaa maahanmuuttajalle, jonka hän on palkannut itseään auttamaan.

Joo, uskon että noista lähtökohdista (ja Kyrön kynästä) irtoaa jotain todella hyvää!
Jäädäänpä siis odottelemaan ensi-iltaa helmikuun 2.päivänä 2017.

Tampereen Teatteri: Kaikki äitini, kaikki tyttäreni

Näytelmä kiinnostaa erityisesti näyttelijöiden vuoksi. Nimittäin rooleissa nähdään Miitta Sorvali (joka on ikisuosikkini jo ammoisista ajoista), stand-up-koomikko Pirjo Heikkilä ja tv:stä tuttu Sanna Stellan.
On näytelmän aihekin aina ajankohtainen: äitiys.
Äititarinat on kerätty Kodin Kuvalehden lukijoilta ja niiden pohjalta on kirjoitettu tämä näytelmä.
Näytelmä perustuu siis tositapahtumiin tai ainakin niin kuin äidit ja tyttäret ne muistavat.
Jaa-a. Pitäisikö ottaa teatteriseuraksi äiti vai tytär vai kenties molemmat?

Teatteri Telakka: When a rainbow is black

Teatteri Telakka valittiin Vuoden teatteriksi 2016. Tunnustus oli valtakunnallinen.

Näitä tunnustuksia ei jaella tyhjästä, vaan pitää olla myös näyttöä. Teatteri Telakka tuntuu elävän
ajan hermolla. Se tarttuu aiheisiin, joita yhteiskunnassamme vähätellään tai jopa kiistetään niiden olemassaolo.

When a rainbow is black käsittelee toisenlaista kuvaa homoseksuaalisuudesta, seksuaali-idetiteetin rakentumisesta ja vahvistumisesta sekä myös seksuaalista väkivaltaa.

Hei! Nythän voidaan kaikki luvata jotain uuden vuoden kunniaksi:
Luvataan, että annetaan niiden stereotypioiden olla ja katsotaan asioita uudesta näkövinkkelistä koko vuoden 2017!

Oikein hyvää uutta vuotta Dialogia teatterista ja musiikista -blogin seuraajille!


t.Reija








 

tiistai 27. joulukuuta 2016

Omaa aikaa!! - Vlogi


Suvin blogipostaus on tänään videon muodossa. Jälleen on yksi joulu takana ja katseet kääntyy kohti ensi vuotta. Teetkö sinä uuden vuoden lupauksia? Mitä jos et lupaakaan mitään, vaan toimit niin, että muistat aika ajoin itseäsikin ja annat itsellesi omaa aikaa.

Hyvää uutta vuotta 2017!

- Suvi

lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016 - LUUKKU 24


Luukussa 24 summataan Drama Queen Oy:n vuoden 2016 tapahtumat. Monenlaista tuli tehtyä 😀Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joku tulee ikkunan taa, on raskasta ja taas joku tekee joulun sydämeensä - Joululaulujen maailma



”Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa…” Hyi olkoon, kuka sinne tulee?


Näin joulun alla olen käynyt esittämässä joululauluja huilukonsertin muodossa. Se on jännä juttu, kuinka vuodesta toiseen samat joululaulut jaksavat viihdyttää kuulijaa, ja joululaulut virittävät joulun tunnelmaan. Toki uusiakin joululauluja tehdään, mutta klassikoita aina toivotaan ja niitä esitetään uudestaan ja uudestaan. 

Olen aina ihmetellyt, kuinka eri artistien tekemät joululevyt menevät kaupaksi. Kuka jaksaa kuunnella samoja lauluja vain eri artistin laulamana? 





Ja sitten on tämä raskas joulu. Hei haloo! Heavyversioita joululauluista! Kai tämäkin ilmiö puree joihinkin ihmisiin, itse en kuulu näihin. Ei mulla ole mitään raskaampaa musiikkia vastaan, mutta kun sotketaan joululaulut ja heavy se on sama kuin sotkettaisiin marmeladi ja chili (nyt joku siellä on että hei, tota pitää koittaa!) 


Ehkä näillä eri versioinneilla koitetaan puhaltaa jotain uutta joululauluihin, mutta tarvitseeko joululauluja versioida? 

Mua ei henkilökohtaisesti ärsytä joululaulut. Tai ainakaan paljoa. Tulee tietenkin tilanteita, kun esimerkiksi ruokakaupan ämyrit tekisi mieli hajottaa. Jonkun kakara vetää raivarit karkkihyllyn edessä, itsellä nälkä ja väsymys ja nyt myös suunnaton ärsytys, kassajono on kilometrin pituinen. JA kaupassa soi laulu:” Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkahin aika! HETKEN KESTÄÄ ELÄMÄ JA SEKIN SYNKKÄ JA IKÄVÄ!” Niin todellakin siinä vaiheessa on!

Mitkä sanat! Hiukan ihmetyttää, että laulu on sentään Ruotsalainen kansanlaulu, luulisi, että tuolla negatiivisuudella olisi perisuomalainen. No joo, ehkä ruotsalaiset ovat ajatelleet, että menee iloinen sävel suomessa paremmin kaupaksi, kun lisätään sanoihin ikävää ja kärsimystä, sillä monet rakastetuimmat joululaulut ovat hyvin melankolisia.

Kauppojen taustamusiikillahan luodaan ostajaan haluttua mielentilaa. Vaatekaupoissa jytkää bilemusiikki, ostaja astuu kauppaan. Hän kuulee musiikin ja saman tien hänestä tulee kuin toinen ihminen. Hän liikkuu musiikin tahtiin, musiikki imeytyy ostajaan, itsetunto nousee ja kappas! En normaalisti edes näkisi tätä paitaa, mutta nyt tuntuu, että tämä liehuhelmainen mikä lie on juuri sitä mitä tarvitsen. En edes kokeile, sillä tiedän, että tämä sopii. Kotona, paidan väri saa kasvot näyttämään harmailta, malli on todella väärä, koko on oikea, mutta sillä ei ole enää merkitystä. Paitaa ei käytetä. MUTTA OSTETTU ON! Kiitos kaupan musiikin.


No, entäs sitten ruokakaupassa joulun aikaan. Tip tap, tip tap, tipetipe tip tap! Ostoslista unohtui kotiin, varmaan tarvitaan leipää, otetaan vaaleeta JA tummaa. Vihanneksia, ei otetakaan niitä, hirvee ruuhka, eteenpäin. Juustoa, joo, otetaan muutamaa eri lajia, naapurin Pertti tykkää homejuustosta, ai ei ku se onkin joulun reissussa, ja pah, ostetaan silti, sehän voi tulla käymään joulun jälkeen. No niin, kananmunia, ei tarvita, otetaan silti. Keksejä, leivonnaisia, kuivattuja taateleita. EI NÄITÄ KUKAAN SYÖ! Ei kun sinä itse syöt kun yrität laihduttaa ja jätät suklaat muille. Niin eli suklaata PITÄÄ ostaa. Ei sitä varmaan keneltäkään lahjaksi saa. Kinkku, laatikoita... Ja niin edelleen. Kassalla huomaat, että tuli ostettua, no, vähän liikaa (ostoskärryt aivan täynnä: MITEN NE SAA NIIN TÄYTEEN?) Ja tähän, osasyynä ainakin, on vaikuttanut joululaulurallatukset kaupassa. Sitä yrittää vaan toimia mahdollisimman nopeasti ja kahmia kaikkea turhaakin mukaan, jotta ei joudu käymään kaupassa uudestaan ja kuuntelemaan niitä lauluja ja kokemaan taas sitä ruuhkaa. 

Joululaulurallatukset kaupassa lisäävät myös huomattavasti ihmisten tuskanhikeä, kyynärpäätekniikka paranee ja naamat vääntyvät alaspäin. Kuka on joskus nähnyt iloisen ja freesin jouluruokaostoksilla olevan ihmisen? Ei niitä ole. Eli tässä tilanteessa joululaulut eivät viritä joulun tunnelmaan, tai sitten osalle porukasta on tulossa helkkarin ankee joulu.

Älkää viitsikö stressata niin paljon. Arjessa saa stressata ihan tarpeeksi, vai onko joku sitä mieltä, että kun töissä on aina niin mukavaa ja helppoa, että on kiva edes joskus kokeilla miltä se stressi tuntuu?

Mutta vielä siitä joululaulujen versioinnista? Tarvitseeko niitä versioida? No, ehkä ei, mutta sanoja voisi vähän viilata. 
Tulkoon joulu -kappaleessa on minusta hieno sävel, mutta sanat jokseenkin häiritsevät: ”… Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan…” Oikeasti? Toivo ja vangit samassa lauseessa? Nyt sai alun joululaulu aivan uuden merkityksen: ”Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa..” Niinpä.

😜😜👀



Hyvää joulua kaikille! (Ei oteta sitä liian raskaasti 😀)

-Suvi

Joulukalenteri 2016 - LUUKKU 20


Luukku 20!

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016 - LUUKKU 18


Luukku 18!! Urheiluhullu! -näytelmästä tuttu Rita Kare pohtii, millaisen lahjan antaisi perheelle lahjaksi.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016 - LUUKKU 17


Luukussa 17 Urheiluhullu! -näytelmästä tuttu Miss Maraton Fitness -valmentaja Kaisu Jokinen antaa oivat vinkit kinkun sulatukseen!

perjantai 16. joulukuuta 2016

Joulukertomuksien äärellä

Tv-kanavat pursuavat nyt jouluelokuvia. Tämä aika kun herkistää ihmisen ja siksi olemme otollista maaperää siirappisillekin joulukertomuksille.

Joulu tekee meistä (toivottavasti) auttavaisempia toisiamme kohtaan. Silloin haluaisimme kaiken olevan hyvin.Mitään sairauksia tai muita ikäviä asioita ei jouluun kaivata. Joulu on myös aikaa, jolloin yksinäisyys tuntuu pahemmalta kuin muulloin. Näistä aiheista ammentavat myös joulukertomukset.

Joulukertomuksia on kolmea tyyppiä:

Tyyppi 1: Irtiotto


Päähenkilö on kertomuksen alussa onnensa kukkuloilla, koska suunnitelmat näyttävät toteutuvan juuri jouluksi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Eli päähenkilö on menossa kihloihin, pääsemässä muuttamaan unelmiensa taloon tai saamassa ylennyksen.

Päähenkilö kokee kuitenkin pettymyksen: poika/tyttöystävä pettää, joku muu saakin unelmien talon ja ylennyksen sijaan henkilöä odottaa pahimmassa tapauksessa potkut. Niinpä hän päättää jättää kaiken.
Yleensä henkilö lähtee suuresta kaupungista vanhalle kotipaikkakunnalleen, joka saattaa sijaita vaikka saaressa. Siellä häntä odottaa ränsistynyt talo ja hyväntahtoiset, joskaan ei kovin trendikkäät naapurit. 

Kertomuksen edetessä päähenkilömme oppii jotain auttavaisuudesta ja hyvyydestä. Todennäköisesti myös poika/tyttöystävä yrittää come-backia elämään, unelmatalo olisikin saatavilla ja työnantajallekin tapahtui vain jokin kämmi eli työpaikkakin edellee on.

Päähenkilömme on kuitenkin löytänyt jo uuden suunnan elämälleen eikä enää palaa vanhaan. Paitsi ehkä vanhaan taloon uuden poika/tyttöystävän kanssa ja suunnittelee toteuttavansa unelmansa omasta kahvilasta/lastenvaateputiikista/hyvinvointipalveluyrityksestä. Palkkahan on puolet pienempi kuin ison kaupungin luxuskonttorissa, mutta ei se mitään, elämä on ihanaa!

Tähän kategoriaan sopii tosi hyvin yksi suosikkijouluelokuvani  Holiday.



Tyyppi 2: Menneisyyden haamut

Päähenkilö on työnarkomaani, joka ei jostain syystä halua viettää joulua, vaan paiskii töitä niin arjet kuin pyhätkin. Työkavereiden jakaessa lahjoja ja kertoessa joulusuunnitelmistaan päähenkilö vaikenee.

On selvää, että menneisyydessä on tapahtunut jotain, minkä takia päähenkilö haluaisi unohtaa koko joulun. Ehkä hän sössi jotain elämänsä rakkauden tai vanhempiensa kanssa tai aiheutti onnettomuuden juuri joulun alla. Joka tapauksessa kaikki on jäänyt käsittelemättä ja selvittämättä.

Onnellisten käänteiden takia päähenkilö kuitenkin saa rakastamansa ihmisen/asian takaisin ja kaikki selviää, joten hän palaa kertomuksen lopussa myös juhlimaan joulua.

Kun hän palaa töihin joulunpyhien jälkeen, koko työyhteisö huomaa hänen muuttuneen.

Paras esimerkki tällaisesta tyypin 2 joulutarinasta on Dickensin Saiturin joulu ,jota esitettään Tampereen teatterissa tänäkin vuonna.

Tyyppi 3: Kotiinpaluu

Perheenjäsenet ovat aikanaan riitaantuneet eikä päähenkilö ole puheväleissä sukulaistensa kanssa. Kertomuksessa on kuitenkin jokin pakottava syy, joka saa tuhlaajapojan/tytön palaamaan kotiin.
Ehkäpä kertomuksessa paljastuu perhettä vaivannut salaisuus, joka paljastuu ja lopulta kaikki ongelmat selviävät ja perhe elää onnellisena koko joulun.

Joulu on perhejuhla, siksi joulun aikaan on hyvä sijoittaa tarinoita, joissa joku on yksinäinen, mutta löytää lopulta yhteyden perheeseen.

Kauniissa ja rohkeissa sarjasta poistuneetkin saattavat palata kotiin joulun aikaan.

Joulutarinan pakolliset: vieraat ihmiset ja ripaus yliluonnollista

Joulutarinoissa kohtaamiset uppo-outojen ihmisten kanssa ovat merkittäviä.
Joulun alla ihmiset liikkuvat muualle joulunviettoon ja vain harvat kahvilat tai kaupat ovat auki ja yleensä jouluiltaan mennessä kaikki ne henkilöt, jotka eivät kuulu kertomukseen, ovat jo päässeet perille.

Yksinäisen yrittäjän kahvioon eksyy vain nuoripari, joka lähti liikkeelle liian huonolla autolla.
Voi sinne tietysti eksyä laitapuolenkulkijoitakin tai viimeiseltä lennolta myöhästyneitä.
Hyvinkin erilaiset ihmiset voivat tavata ja jutella toisilleen tuossa kahvilassa.
Yrittäjäkään ei tunne itseään yksinäiseksi vaan kuuntelee asiakkaiden kertomuksia mielenkiinnolla.

Hyvä tapahtumapaikka joulukertomukselle onkin kahvila tai vanhojen tavaroiden kauppa. Ja hyvässä joulutarinassa on aina joku, joka kaipaa apua ja aina joku, joka auttaa. Palkaksi saadaan tuo kuuluisa hyvä joulumieli.

Joulukertomuksiin voi kuulua myös ripaus yliluonnollista: pieni enkeli, kulkusen kilinä, katoava henkilö, puhuva tuulenhenkäys. (Keksi itse lisää)

Valitettavasti oma lempijoulutarinani ei taida puhtaasti sopia näihin kategorioihin. Nimittäin tuo tarina on vanhasta lukukirjasta ja siinä Jorma-niminen poika elää vanhan isoisänsä kanssa köyhyydessä. Jorman vanhemmat ovat kuolleet ja isoisä on aikanaan huolehtinut Jormasta, nyt on Jorman vuoro huolehtia vaaristaan.

Jorma menee kauppaan ostamaan ruokaa, mutta kauppias ei anna enää luottoa, koska edellisetkin velat on maksamatta. Jorman onneksi hänen opettajansa astuu puotiin ja kertoo kauppiaalle, kuinka hyvin pojan koulu menee. Tämän kuultuaan kauppias päättää antaa Jormalle riisiryynejä ja rusinoita ja vielä karamellejäkin. Niinpä Jorma hiihtää takaisin kotiin onnellisena ja keittää isoisälle puurot ja väskynäsopat.  Tämä tarina löytynee Somerkivi-Rauhamaan Lasten oma lukukirja

Ja tietenkään yhtäkään edellämainituista joulutarinoista ei olisi olemassakaan, jos ei olisi ollut sitä ihka ensimmäistä joulukertomusta.




Reija





Joulukalenteri 2016 - LUUKKU 16


Luukku 16!

tiistai 13. joulukuuta 2016

LahjaSTRESSI - VOIHAN JOULU!



Kylmä tuuli. Loskaa. Ruuhka. Nälkä. Jäätävä jano. Pissahätä.
Kaupassa sisällä kuuma, tuskastuu. PANIIKKI!
Ei löydy MITÄÄN!
 


Ei voi ostaa lahjaksi mitään vaatetta, kun ei tiedä tarkkaa kokoa, eikä voi olla varma siitä, että lahjan saaja edes tykkäisi siitä. Oma maku ei ehkä ole toisen mieleen. Eli ei vaatetta.
Ei myöskään mitään kirjaa, kun ei viitsi ostaa vaan jotain, kun ei tiedä, onko lahjan saaja jo lukenut sen, tai tulisiko luettua. Ja kaikki eivät edes tykkää lukea.

Karkki on varma, mutta sitä saa jouluna joka tapauksessa. 



No, entäs joku juttu, joka liittyy lahjan saajan harrastukseen? EI VOI OSTAA!
Koska jos joku harrastaa esimerkiksi kalastusta intensiivisesti ja hartaudella, hän haluaa vain tietyn koukun, tietyn kuvan, tietyn haavin. Ja hän ostaa tämän tuotteen ITSE. 

No, sitten jos kysyisi, mitä toinen tahtoo, niin eihän siinä sitten enää ole mitään yllätystä. Ja mulle ainakin on lahjan antamisessa se pointti, että lahjan saaja ei tiedä, mitä tulee saamaan.

Ja se tavarapaljous! Kyllähän joku voi oikeasti tarvita jotain, johon itsellä ei ole varaa ja tahtoisi sen lahjaksi. Mutta omissa tutuissani, kenelle lahjoja antaisin, ei ole sellaisia. Kaikilla on jo kaikkea. Kukaan ei oikeasti tarvitse mitään. Kaikki koriste-esineetkin ovat yhtä tyhjän kanssa. 
Ei kukaan oikeasti halua mitään typerää vaasia nurkkaan tönöttämään, jos ei sitä oikeasti tarvitse.

Ja se se vasta typerää on, kun lahjan antaja on niin innoissaan lahjasta, mutta saaja ei. Voi nolous. ”Juu, kyllä tää on ihan kiva…” Oikeasti ajattelee, että heti kun lahjan antajan silmä välttää, niin saatu tavara on kierrätyksessä. Tai ROSKIKSESSA, POLTETTU, TUHOTTU, RÄJÄYTETTY!





Raha on ihan jees lahja, kun saaja voi ostaa sillä sitten mitä haluaa. Mutta en mä voi antaa esimerkiksi omalle isälleni rahaa, olishan se vähän hassua vaihtaa rahakuoria: ”Niin, tää on sulle” ”Kiitos, ja tää on sulle.” ”Kiitos, ja hyvää joulua!”

Tänä vuonna. Helpotan stressitilaani, ja muiden stressitilaa, jotka minulle ostaisivat lahjoja, että ei lahjoja. Herkkuja ei lasketa. Ja tämä on mielestäni tosi ok, jos myöskään toinen osapuoli ei osta minulle lahjoja ja näin ollaan yhdessä sovittu. Selkeää. Ja tuhat kertaa helpompaa.
(Näin voi toimia, kun lähipiirissä ei ole lapsia, joille lahja pitäisi antaa). 

Ja tiedoksi heille, jotka kuitenkin haluaisivat minulle lahjan ostaa (rakas äiti), että ei tarvitse, tai saat antaa sen herkkukorin, jos tahdot (hyvä punkku kelpaa aina). Ja mulle on tarpeeksi lahjaa siinä, että saamme tulla jouluna käymään, syödään riisipuuroa ja vaihdetaan kuulumiset.



Ja mikä juttu se on, että kakaroille ostetaan niin mahdottomasti roinaa? Anteeksi, varmasti käyttöön tulevaa (jouluaaton iltana käytössä) ja kestävää (jouluaaton illan kestävää) tavaraa. Minullekin on kerrottu, että pienenä sain niin paljon lahjoja jouluna, että kyllästyin avaamaan niitä.
Pehmeät paketit lensivät kaaressa avaamattomina pois, kovat avattiin, katsottiin ja todettiin:
”Ahaa tällainen… Seuraava!” 



Ja jos puhutaan pienistä lapsista, siitä iästä, kun tärkeintä on tietää miltä oma räkä maistuu, eivät he mieti mitä heillä on päällään. On aivan sama, millaiset haalarit, villapaita tai housut on päällä, kunhan niillä on hyvä painaa menemään ja touhuta. Olisikin ehkä järkevää osoittaa pienten lasten pehmeät paketit suoraan heidän vanhemmilleen, koska hehän niitä vaatteita lastensa päällä katsoo. Ja vanhempi sitten luultavasti ymmärtäisi vaatteen pienestä koosta, että kyseessä on lahja lapselle, ei hänelle, ei edes muutama kilo sitten. 

Minullakin on tuttuja lapsia, joiden lahjojen avaamista olen seurannut, mutta itse en ole joutunut heille mitään ostamaan (en varmasti osaisikaan). Paketti toisensa perään. Ja vielä. Ja vielä vähän lisää. Ja oho, olikos joku jätesäkki vielä jäänyt eteiseen? Mutta oikeasti. Aikuisen mielestä maailman turhin tavara voi olla lapsen mielestä maailman mahtavin ja tarpeellisin. Ja väliäkös sillä sitten, jos tämä tavara tuottaa lapselle iloa, päivän, tai jopa pidempään. Mutta mistä helkkarista sitä osaisi tietää millainen muovikikkare tänä jouluna on IN? 

Myönnän, että kyllähän se kivalta tuntuu, kun lahjoja saa, mutta kuinka monta kertaa aikuisena, siis nyt rehellisesti. Kuinka monta kertaa, kun olette saaneet yllätyksenä joltain lahjan, eikä hän ole udellut sinulta mitä tahtoisit, vaan täysin yllätyksenä tullut lahja, kuinka monta kertaa lahja on ollut sellainen, mistä oikeasti pidät? Itse myönnän, että aika harvoin. 
Lahja voi olla ”ihan kiva, kiitos” mutta ei ”Vauuuuu!!! Siis NIIN UPEE!!!!”. 
On toki niitäkin kertoja, kun antaja on todella onnistunut. 

Toki on ihmisiä, jotka tahtovat antaa lahjoja nimenomaan jouluna, kun niin kuuluu tehdä, voi sitä antamisen riemua. Mutta eikö lahjoja voisi antaa milloin vain, jos niin haluaa? Ilman tiettyä päivää? Ja eikö riittävä lahja ole se, että voi olla läheisten kanssa yhdessä, syödä hyvin ja nauttia? 
En minä ainakaan tarvitse mitään kukkavaasia siihen, että minulla olisi hyvä ja onnellinen mieli.

Toisaalta, jos sitten jonkun lahjan haluaisin antaa, niin antaisin elämyksen; liput teatteriin, konserttiin tai vaikka soittotunnin. Ja tällainen lahja sopii kaikenikäisille. Ja tällaisestä lahjasta olisin itsekin hyvin positiivisesti yllättynyt ja iloinen.
Elämystä ei ehkä voi koskea, mutta sen voi tuntea, kokea ja muistaa
Ja se ei jää kirjahyllyyn pölyttymään.


Kaikella kunnioituksella joulua kohtaan,
Suvi. 

P.S. Eihän vedetä herneitä nenään? Ei siellä ensi-avussa niin hienoa ole :-)