tiistai 31. tammikuuta 2017

Ei samanlaisia päiviä - Tässä niistä yksi



Maanantai 30.1.2017

Klo 08:00
Hyvää huomenta!
Aamupalaksi syön tänä aamuna, niin kuin usein muinakin aamuina kaurapuuroa ja kahvia. Puurossa on kaurahiutaleita, pellavansiemenrouhetta, ripaus suolaa ja marjoja, nam :-)





Klo 9:10
Suomi 100 vuotta ohjelmatarjontamme myyntiä.



Ohjelmat ovat valmiina, mutta nyt pitää vielä tehdä markkinointikirje, jolla lähestyn asiakkaita. Tällä kerralla markkinoin kahta runoesitystä ja yhtä huiluesitystä vanhainkodeille ja palvelutaloille. Toki nämä ohjelmat sopivat mihin vain tilaisuuteen, mutta tänään päätin myydä tälle asiakasryhmälle.
Muutama vastauskin jo tuli 😃

Klo 10:30
Tänään on jälleen huilutunti, joten nyt täytyy valmistella tämän päivän opetus. Yksi uusi kappale valittu oppilaalle, aika-arvoharjoitukseksi. Harjoituksen tavoitteena on laskea jokaisen nuotin aika-arvo tarkasti, ja noudattaa dynamiikkamerkkejä. Huiluoppilaalleni Adelinalle on tulossa tänä keväänä kevätkonsertti, jonne valmistamme ainakin viisi klassista kappaletta sekä yhden pop-kappaleen. Haastetta lisää se, että tähän konserttiin valitsin yhden klassisen kappaleen, jonka Adelina tulee soittamaan ulkoa. Tänään huilutunnilla aloitamme ulkoa opiskelun. Eli toistetaan ja toistetaan, kuunnellaan ja toistetaan. Siitä se lähtee.

Klo 11:30
Jatkan Suomi 100 ohjelmatarjonnan myyntiä. Ja tässä sivussa parantelen kotisivujamme. Nyt täytyy kehaista Kotisivukoneen palvelua. Se on hyvää, nopeaa ja asiallista. Nyt sivut toimivat nopeammin ja paremmin myös mobiilissa. 

Klo 12:30
Syömään! Tänään ruokana viikonlopun jäljiltä nakkikeittoa. Kylkeen voitelen kaksi palaa leipää ja nam, ei muuta kuin syömään.

Klo 13:00
Olen suunnitellut uuden lastenlaulukonsertin. Jos sun lysti on -lastenlaulukonsertti on lapsia osallistava konsertti, jossa matkustetaan junalla läpi vuodenaikojen. Matkalla tavataan satuolentoja ja jopa Peppi Pitkätossu. Kuvaa ja ääntä yhdistelevä konsertti tulee olemaan oikeasti tosi hauska ja ainakin itse olen siitä hyvin innostunut! 


Lauluja täytyy vielä valmistella ja videokuvaa editoida, niinpä nyt siis niitä tekemään.
Uusien konserttien valmistelu on aika hidasta. Jotkut osiot valmistuvat nopeammin kuin toiset mutta ainakaan vielä eteen ei ole tullut sen suurempia ongelmia. Konsertissa on myös mukana juoni, joka kuljettaa koko esitystä eteenpäin. Tätäkin tarinaa täytyy vielä hiukan hioa.

Klo 15:00
Nyt on jo kiire!!!! Huilutunti alkaa klo 15:30 ja olen vielä kotona. Onneksi Pianokoulu Pikku Mozart, jossa tuntini pidän, ei ole kovin kaukana. Nyt täytyy saada kamat kasaan, eli yhteen isoon laukkuun nuottiteline, huilu, metronomi, kaikki nuotit (Huilunuotit ja Vocalsin nuotit), kalenteri, vesipullo ja tietokone kaikkine piuhoineen. Kassi kiinni ja oma käsilaukku mukaan. Täytyy muistaa avaimet ja puhelimet. Sitten vielä kaiutinmööpeli toiseen käteen, takki päälle ja menoksi!

Klo 15:30
Pianokoululla. Täällä ei ole ketään muita. Missä Adelina?

Klo 15:45
Selvisi, että Adelina ei tänään tulekaan. Siellä oli sattunut jokin aikataulukömmähdys. No, ei se mitään, nyt on hyvää aikaa pohtia muita juttuja. Kotiin en enää viitsi tässä välissä mennä, kohta pitäisi kuitenkin lähteä Vocalsin treeneihin. 

Klo 16:15
Pianokoululta poistuminen. Kamat autoon ja kauppaan.

Klo 17:00
Koskilinnaan. Hirveän liukasta, kävely on sellaista tepsuttelua painavien kassien ja kaiuttimen kanssa. Pääsen sisälle, kapuan portaat ylös ja avaan juhlasalin oven. Juhlasalissa on usein helkkarin kylmä. Kerran oli vain 12 astetta, tänään on kuitenkin jopa 16 astetta. Kaulahuivi kaulassa pärjää kyllä. Kasaan kamani, tietokone kiinni kaiuttimeen, äänen testaus, netti päälle. Kuuntelen Chisua samalla kun syön välipalani, leipää ja yosa sport. 


Klo 17:30
Kertaan mielessäni mitä tänään tehdään Vocalsin treeneissä. Tänään tulee jälleen kaksi uutta laulajaa mukaan ryhmäämme. Jännää, toivottavasti he tykkäävät ja päättävät jatkaa.
Lähden käymään vessassa ja avaamassa ala-ovet.

Klo 18:00
Lauluyhtye Vocalsin harjoitukset alkavat. Kaksi uutta naista on saapunut mukaan ryhmään, jee! Aloitamme venyttelemällä ja kehomme lämmittelyllä niin kuin aina. Siitä jatkamme äänenavauksiin. Äänenavauksien jälkeen teetän laulajilla vielä yhden harjoituksen ennen kuin tartumme kappaleisiin. Harjoitus on tunne-improvisaatioharjoitus. Pareittain teemme osataja/myyjä harjoitteen, jossa ostaja on tullut ostamaan jotain asiaa ja myyjä yrittää keksiä mikä tuo asia on. Ostettavaa asiaa ei saa sanoa suoraan. Minä kirjoitan ostajalle aina tuotteen, jota hän ostaa sekä näytän lapuista aina uusia tunnetiloja, joissa ostaja ostaa.
Esimerkiksi ostettava asia on polkupyörä ja samalla kun ostaja yrittää asiaa myyjälle selvittää, näytän ostajalle tunteen vihainen. Silloin tämä jatkaa selitystä vihaisena. Sitten näytän tunteen onnellinen, silloin jatketaan onnellisena jne.
Tämä harjoitus meni kaikilta todella hyvin.
Harjoituksen tarkoituksena on liioitella tunteita, joita sitten voi siirtää laulamiseen. Ei tokikaan niin suurina tunteina, mutta kun tunne on hallussa, sitä on helpompi soveltaa laulamiseen.



Klo 18:20
Siirrymme laulujen harjoitteluun.
Aloitamme laululla nimeltään Kuutamon poika. Kuuntelemme sen, jaamme stemmat ja alamme harjoitella.

Klo 19:00
Kuutamon poika -laulun stemmat on esitelty, mutta vielä jatketaan sen parissa.

Klo 19:15
Jätämme Kuutamon pojan hautumaan ja vaihdamme lauluun Joka päivä ja joka ikinen yö. Sama homma, kuuntelemme sen, jaamme stemmat ja alamme harjoitella pieni osio kerrallaan.

Klo 19:50
Alkaa kuulua harmonioita ja rytmiryhmä tiukkenee. Hyvä porukka!

Klo 20:05
Hups, huomaan, että olemme jo yliajalla, mutta laulamme vielä kertosäkeen yhdessä. Kiitos kaikille laulajille! Kysyn, jatkavatko uudet laulajat, ja he jatkavat! Oi riemua! Kasaan kamat, laitan takin, jonka vetoketju vetelee viimeisiään, harmi, hyvä takki. Kamat kantoon, valot pois, ovet lukkoon ja autolle.

Klo 20:30
Kotona. Päivä oli tässä. Nyt rauhoittumaan, pesulle ja nukkumaan. Huomenna taas mennään!


Riemukasta tiistaita kaikille!!!!


-Suvi

perjantai 27. tammikuuta 2017

"Elämä on taistelua, ihanaa taistelua", sanoi Minna Canth

Viime vuonna ilmestyi uusi Minna Canth -elämäkerta. Sen on kirjoittanut Minna Maijala.
Olen nyt ahminut sitä ensinnäkin siitä syystä, että Minnan salongissa  -näytelmän pitäisi olla valmis helmikuun alussa ja toisekseen siksi, että Minna on ollut aikanaan aivan uskomaton tyyppi!

Jos joku ei vielä häntä tunne, niin tiedoksi, että Canth oli lehtorin leski ja kauppias, mutta historiaan hän jäi näytelmäkirjailijana.  Hänen kynästään lähteneitä näytelmiä, kuten Anna-Liisa, Työmiehen vaimo ja Papin perhe, esitetään edelleen. Minna Canth on ainoa suomalainen nainen, jolla on oma liputuspäivä.


Valmistelen siis pienoisnäytelmää, jossa nuori Minna ja vanha Minna keskustelevat keskenään.
Yritän päästä sisälle 1800-luvun maailmaan ja elämään. Yritän löytää päähenkilöstä jotain uutta ja viritellä dialogia nuoren tytönheitukan ja aikuisen naisen välille. Ensimmäinen ja viimeinen kohtaus ovat valmiina. Näin se yleensä menee. Keskellä on vielä sameaa ja sumeaa, mutta eiköhän ne keskikohtauksetkin tuosta kirkastu.

1800-luvun ääniarsenaali on ihan erilainen kuin meidän äänimaailmamme, jossa vallitsee kakofonia:  musiikkia, mainoksia, liikenteen melua, sähköisten laitteiden surinaa ja hurinaa. (Nytkin kuulen tiskikoneen molskottavan)
Canthin ajan äänimaailmassa ehkä kello raksuttaa, ehkä Kanttilan talon lattialankut narisevat ja ehkä lapset mekastavat, kadulta voi kuulua hevosen kavioiden kopsetta tai kirkonkellojen kumahduksia. Paljon on luonnon omia ääniä ja hiljaisuutta.

Kun  me kuljemme kaupunkiympäristössä, näemme  koko ajan kuvia: valtavia valotauluja vaihtuvine mainoksineen, kylttejä, liikennemerkkejä, opasteita. 1800-luvulla kuvia on niukasti, liikennemerkit ovat turhia. Jokainen tiesi missä kyläpuoti sijaitsi, mitä sitä mainostamaan.
Sähkövalon puuttuminen tarkoitti sitä, että työt piti suorittaa valoisan aikaan ja yöllä piti nukkua. Talviyönä oli pimeää tai valoa antoi tähtitaivas.

Tässä minä naputtelen blogiani rakkaalla HP Probookilla, joka on jo aika vanha, mutta hyvin palvellut ja minulle erittäin rakas. Pelkään koko ajan, että tämä sanoo sopimuksensa irti ja siksi yritänkin pitää viruksentorjuntaohjelmat ajan tasalla ja muutenkin puhua koneelleni kauniisti.

Minnan aikaan kaikki kirjoitettiin käsin. Ei silloin pystynyt "copypeistaamaan" mitään. Eikä pystynyt  tulostamaankaan mitään. Kun Minna sai käsikirjoituksensa siihen vaiheeseen, että se piti lähettää kommentoitavaksi Suomalaisen teatterin johtajalle Kaarlo Bergbomille, hän lähetti miehelle ainoan kappaleensa kirjoittamastaan näytelmästä. Siis kirjeenä maapostissa. Kyllä!
Bergbom taas teki alkuperäiseen käsikirjoitukseen omia korjausmerkintöjään. Ja laittoi näytelmän kuoreen ja se matkasi Helsingistä takaisin Kuopioon. Voi vain kuvitella sitä epätoivoa, kun posti joskus hukkasi tuon edestakaisin matkaavan tekstin!

Nykyään ystävän pystyy tavoittamaan sähköpostilla tai sosiaalisen median kautta muutamassa minuutissa, vaikka ystävä asuisi toisella puolella maailmapalloa. Atlantin yli lentää puolessa vuorokaudessa. Enemmän aikaa kului 1890-luvulla, kun matkasi Kuopiosta Helsinkiin junalla.
Mitään päivän piipahduksia ei siis pääkaupunkiin Savon sydämestä tehty. Kun vieras tuli kaupunkiin, hän viipyi ainakin viikon. Elämää siis elettiin vahvasti kotikulmilla.Eikä kukaan vaikeroinut sitä, miten ihmiset eivät kohtaa toisiaan vaan ovat yhteydessä vain virtuaalisesti.

Kyllä se näytelmä siitä vielä syntyy. Ehkäpä otan onkeeni Minnan neuvon nuorelle kirjailijalupaukselle, Hilda Aspille:

"Tartu kynään elä reflekteeraa, vaan anna sen tulla niin kuin tulee.
  Ei moraalikakkuja eikä aateteoriaa, vaan eläviä ihmisiä, luonnosta otettuja, kärsimyksineen, pyrintöineen, heikkouksineen.Ajatteles."

Hyvää viikonloppua! t.Reija









tiistai 24. tammikuuta 2017

"EI TARTTE AUTTAA!"



Liian moni ihminen, oli sitten yrittäjä tai ei, pyörittelee ja pähkäilee asioita yksinään, eikä pyydä apua, vaikka sitä tarvitsisikin. Oli kyse sitten minkälaisesta asiasta tahansa, jokaisen täytyisi tehdä palvelus itselleen ja pyytää apua.
Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin. 

 



Tämä ajatus kannattaa siirtää yrittäjän arkeen. Kun myynti tökkii tai kokee tuskaa luodessaan uusia tuotteita silloin täysin uusi ihminen voi olla avain ongelman ratkaisemiseen. Ainakin saa uusia ideoita, eikä ole asian kanssa yksin.

Meillä Drama Queen Oy:ssä on ollut vaikeuksia myynnin ja markkinoinnin kanssa. Emme ole tavoittaneet riittävän tehokkaasti potentiaalisia asiakkaita, emmekä enää tienneet, mistä ja miten heitä edes etsisi. Niinpä päätimme, että nyt riittää tämä ympyrän marssiminen ja aloimme tietoisesti etsimään uusia silmiä, jotka näkisivät tilanteemme uudella tavalla. Ja niin me löysimmekin muutaman huipputyypin, joilta olemme saaneet arvokasta tietoa ja olemme oppineet uutta.
Meitä helpottaa myös suunnattomasti se ajatus, että kun markkinoinnin suunnittelee joku muu, meidän tarvitsee vain seurata suunnitelmaa. 

Hyvä suunnitelma ei kuitenkaan yksinään auta, täytyy tehdä töitä. Mutta on paljon helpompaa lähteä tekemään töitä, kun on valmiina hyvä suunnitelma.

Kaikkea ei myöskään tarvitse osata itse. Ei tarvitse kouluttautua kaikkien alojen ekspertiksi, jotta voi toimia yrittäjänä. Osaavien ihmisten työ toki maksaa, mutta mieluummin maksaa oikeasti hyödyllisestä palvelusta kuin siitä, että jatkaa aina samoilla kikoilla, jotka eivät tuota tulosta.



Moni yrittäjä varmasti tunnistaa itsensä henkilönä, jonka saattaa olla hankalaa delegoida töitä muille. Kaikkien lankojen pitäisi olla tiukasti vain omissa käsissä, kun kukaan muu ei pysty hoitamaan asioita juuri sillä tavalla kuin itse on ne ajatellut. Tämä on harhaluulo, vaikka tunnistan tästä myös itseni. Ehkä asiat hoituvat toisen käsissä eri tavalla, mutta se ei tarkoita sitä, että tulos olisi yhtään huonompi. Voi olla jopa parempi.




Mutta töiden delegointi vaatii myös luottamusta toisia kohtaan. Eikä kaikkia töitä voikaan antaa kenen tahansa hoidettavaksi.

Tiedättehän tunteen, kun kemiat kohtaa välittömästi toisen ihmisen kanssa? Jos jo ensivaikutelma uudesta yhteistyökumppanista on sellainen, että uskaltaa luottaa häneen, ja sellainen, että hänen ajatuksensa tukevat omaa ajattelumaailmaa, silloin on helppo aloittaa yhteistyö tai ostaa häneltä palveluja. Tällainen kohtaaminen oli markkinointisuunnitelmamme tehneen Eeva Salmisen kanssa. Eevan yritys on nimeltään Tarinapuoti ja todellakin suosittelen häntä, jos tarvitsette markkinointiapua.




Google on myös yksi työväline, jota ainakin itse käytän paljon. Etsin tietoa ja palveluidentarjoajia. Pyydättekö tekin apua Googlelta aina aika ajoin? Aina ei kuitenkaan ehdi tai jaksa perehtyä asioihin, joista tarvitsee tietoa. Niin kuin esimerkiksi itse tarvitsin apua joku aika sitten, kun mietin Lauluyhtye Vocalsin kevätkonsertin äänentoistoa. Olisinhan voinut googletella erilaisista mikrofoneista, kaiuttimista, monitoreista ja systeemeistä, mutta koin helpommaksi ja vähemmän aikaa vieväksi tavaksi pyytää konsultointiapua suoraan asiasta tietävältä henkilöltä. Tämä toimikin, ja sain tarvitsemani tiedot helposti ja nopeasti.

Jotkut saattavat ajatella, että on jotenkin tyhmyyden tai heikkouden merkki pyytää apua.
Mutta tyhmyyden ja heikkouden merkki on olla pyytämättä apua kun sitä tarvitsee. 


Iloista tiistaita!!


-Suvi

perjantai 20. tammikuuta 2017

"Kulttuuri ja yritys ne yhteen soppii, huomenna..."

Jatkan vähän tuota Suvin tiistaina aloittamaa aihetta, tosin ehkä vähän toisesta näkökulmasta.

Meillä on kahden naisen yritys, jonka tarkoitus on työllistää ensin meidät itsemme.
Ja kyllähän se työllistääkin. Yrityksessä vain tuo työnteko ja palkanmaksu eivät aina kulje käsi kädessä. Yrittämiseen kuuluu riskit. Yksi isoimmista  on se, että palkka jää saamatta, jos keikkaa ei ole tarpeeksi.

Kuten Suvi kirjoittikin, niin moni todellakin luulee, että kulttuuriyrityksen pyörittäminen on harrastukseen verrattavaa hommaa. Syytkin ovat ilmeiset: esityksiämme katsomaan tullut yleisö näkee, että nautimme näyttelemisestä.  Se on väärin! Työn pitää olla ikävää puurtamista.
Ja kyllähän se välillä onkin, mutta katsoja ei näe, kun hiki hatussa roudaamme tuoleja ja kiinnittelemme jesarilla tarpeistoa, jonka tuuli aikoo viedä mennessään.

Kyllä tämä näytteleminen on todella nautinnollista, mikäs tässä on pallon päällä maatessa.

Varsinkin maaseudulla suurin osa näytelmätoiminnasta tehdään harrastajateattereiden voimin, siksi voi herättää kummastusta, kun kesäteatterikappaleen tuottajana onkin osakeyhtiö. Se voi karkottaa katsojia, sillä joku voi ajatella, että yritys vain kerää lipputulot omaan kassaansa. No niin muuten kyllä kerääkin!

Harrastustoiminnasta meidät erottaa mm.harjoitustahti, sillä me emme pyöri teatterilla  vain yhtenä iltana viikossa vaan harjoitukset alkavat aamulla kello 10, sitten on lounas ja sen jälkeen jatketaan. Mitään puolen tunnin kahvittelu- ja rupattelutaukoa ei ole, hyvä jos ehtii välillä vettä hörpätä. Näytelmä valmistuu nopeammin esityskuntoon, tosin ihan joka päivä ei harjoituksia voi olla, sillä pitäähän roolin tekeytyäkin pääkopassa.

Vaikka moni ei haluaisi maksaa pääsylipusta juuri mitään, niin silti (tai ehkä juuri siitä syystä) ajatellaan, että kulttuurialalla työskentelevä ei voi elättää itseään.
Ikuisesti on jäänyt mieleen erään kulttuurihenkilön naaman ilme, kun hän kuuli, että saan kulttuurisihteerin työstä palkkaa.  Tuli ilmeisesti täytenä yllätyksenä hänelle!
"Ei, kun ihan vaan mielenkiinnosta ajelen joka päivä 25 km:n työmatkan ja pyörin toimistolla 8 tuntia! Eihän mulla parempaakaan tekemistä ole."

Eipä silti, varmaan minunkin kasvoni olisivat olleet näkemisen arvoiset, kun Drama Queen Oy:n perustamista oli kulunut yksi vuosi, niin minulta tultiin kysymään, onko teillä se yritys vielä.
Mikä kysymys toi on? Ajatteliko hän, että yritys on jokin epäsopiva halpis-T-paita, joka heitetään menemään, jos se sovikaan?    
Nyt ollaan jo vietetty 2-vuotissynttäritkin!
                                                           
Kulttuurialalla työskentelevät naisia ja sitkeässä istuu edelleen käsitys siitä, että naiselle riittää pienempi palkka, koska mieshän on se perheen varsinainen elättäjä ja naisen hommat ovat juuri sitä kuuluisaa puuhastelua, jota ilmankin tullaan toimeen.

Yrittäjiä ihaillaan ja paljon puhutaan tuosta kuuluisasta yrittäjän vapaudesta. Kyllähän tässä vapautta on, jos vertaa työpaikkoihin, joissa aamun alkajaisiksi leimataan kellokortti. Mutta joulukuussa olisin voinut mennä perjantai-iltana ystävien kanssa syömään ja tarjolla oli myös tunnelmallinen joulukonsertti. Mitä tekee meikätyttö? Lähtee keikalle. Töihin on mentävä, kun töitä on.

Yrittäjän vapaus ei mielestäni liity ajankäyttöön, vaan siihen, että saa toteuttaa itseään ja tehdä mitä haluaa. Saa onnistua ja epäonnistua. Saa hylätä ideoita ja ottaa ne uusiokäyttöön.
Oma intohimoni on näytelmien kirjoittaminen ja sitä hommaa, herra paratkoon, saan oman yritykseni suojissa tehdä niin paljon kuin sielu sietää. Joskus pitää myös tarttua saksiin ja tehdä puvustusta, kuten Kurkistus kulisseihin -video todistaa.

Olen ollut Jari Sarasvuon valmennuksessa ja hän painotti, että ne yritykset ja yrittäjät pärjäävät parhaiten, jotka kestävät eniten torjumista. Hyvistä esityksistä ja keikoista saa potkua ja kun joku ei haluakaan ostaa palvelua, pitää vain sanoa kuin Pierre Kusela pianistilleen: "Kokoo ittes, Puppe."
Rohkeasti vaan kohti uusia pettymyksiä!

Ihanaa kevätauringonkeltaista viikonloppua toivoo Reija