tiistai 28. helmikuuta 2017

Tiedottamisen taika

Kävin viikonloppuna Tallinnan risteilyllä.
Laivana toimi paluun tehnyt Silja Europa,
joka toimi hetken aikaa asuntolaivana Australiassa.



Matka meni hyvin, mutta näin harvakseltaan laivalla käyneenä heräsi ajatus, josko laivan tapahtumista tiedottaminen asiakkaille voisi olla näkyvämpää ja selkeämpää.

Ehdottaisinkin seuraavaa:
Laivalla on kyllä jokaisessa kerroksessa infotaulu, josta näkyy mitä on missäkin kerroksessa. MUTTA. Ei nimet välttämättä kerro mitään, onko kyseessä baari vai ravintola, kuka siellä esiintyy, vai onko kyse karaokebaarista?
Kyllähän noin pienen laivan kiertää yhden risteilyn aikana vaikka kuinka monesti läpi, mutta jos kaiken näkisi heti, mitä missäkin on, kuka esiintyy ja mitkä ovat aukioloajat, niin ei ehkä tulisi OHO oloa kun baari suljetaan jo kello kymmenen ja tuopista on tullut juotua vasta puolet.

Eli jos vaikka laivan infopisteellä olisi suuret taulut, joissa lukisi:
Laivallamme on nämä ravintolat (lista ravintoloista kuvineen, kerrotaan missä kerroksessa se on, ja pieni seloste minkätyyppinen ravintola on kyseessä).
Sitten:
Meiltä löydät nämä baarit ja yökerhot, ja tänään meillä esiintyy... (ja nimet esiintyjistä, seloste, onko bilebändi vai tanssimusiikkia, onko disco vai trubaduuri-pubi).

Tämä helpottaisi suunnattomasti navigoinnissa ja voisi heti päättää minne menee syömään, ketä haluaa mennä kuuntelemaan vai discoon tanssimaan vai karaokeen. Plus milloin menee Tax freehin, milloin menee tuoksuttelemaan hajuvedet ja hipelöimään ylikalliita laukkuja. Lyhyellä risteilyllä ei ehdi ihmeitä tekemään, siksi olisi hyvä, jos kaiken tarjonnan näkisi yhdellä silmäyksellä ja selkeästi heti. Ja aukioloajat.

Tax freessä oli kaamea ruuhka heti laivan lähdettyä satamasta. Syömään oli kaameat jonot. Tätäkin asiaa voisi kuvitella, että voisi porrastaa, ettei kaikkien tarvitsisi ängetä samoihin paikkoihin samaan aikaan. Mutta ehkä en itse lukeudu niihin ihmisiin, jotka nauttivat laivalla olosta suunnattomasti. Ihan hauskaa siellä oli, mutta nyt taas riitti vähäksi aikaa.

Selkeä tiedottaminen ja markkinointi on äärettömän tarkeää kaikessa liiketoiminnassa. Myös yrityksen sisäinen tiedottaminen, joka tuppaa, varsinkin suuremmissa organisaatioissa, jäädä vähän retuperälle.
Tiedottaminen väärillä sanamuodoilla tai väärällä painotusalueella saattaa johdattaa asiakkaan ihan muualle ja toiseen suuntaan mitä oltiin ajateltu. Siksi oikean mielikuvankin luominen on tärkeää. Jos asia on muuten hyvä, mutta vaikka mainoksen kuva tai fonttityyli on vääränlainen, silloin tiedotus ei toimi.

Näillä ajatuksilla jatkan "lomaani", joka huomenna kallistuu taas työn puoleen.

-Suvi

P.S. Kaikki tarvitsevat välillä lomaa. Pitäkää huolta omasta jaksamisestanne.

perjantai 24. helmikuuta 2017

"Kuva? Valmis! Ääni? Valmis! Kamerat käy!" -elokuvan tekoa

Kuinka paljon helpompaa onkaan tuoda ideansa esiin draaman muodossa!
Videolla lyhyt vuoropuhelu tai toiminta voi kertoa paljon enemmän kuin monen liuskan sepustus paperilla tai pelkkä puhe-esitys. Powerpointeista nyt puhumattakaan.

Tänään olin näyttelemässä kuvauksessa, jossa oli tarkoitus saada hankeidea esiteltyä.
Ideoista tehtiin kaksi lyhyttä videota.
Toisessa kerroimme pakastepurkkien ja pelikorttien avulla ihmisten lokeroinnista.
Onko aina tarpeen saada jokainen omaan lokeroonsa vai voisiko henkilön nähdä vain ihmisenä?
Jokainen pelikortti on yksi ihminen, pakastepurkit tietenkin lokeroita.

Emme kuitenkaan vain aamulla päättäneet, että "hei pelikortti onkin hyvä symboli ihmiselle ja pakastepurkki vois olla lokerona". Ehei, video tehtiin aiemmin kirjoitetun käsikirjoituksen mukaan.
Moni ehkä ajattelee, että eihän sitä nyt käsikirjoitusta tarvitse 20 sekuntia varten, mutta uskokaa minua, silloin sitä käsis vasta tarvitaankin.
 
Joku on sanonut, että ammattilaiset tekevät päivässä 3 minuuttia valmista elokuvaa. Me teimme tänään minuutin verran kolmessa tunnissa.
Nyt sitten vain toivotaan, että hankeidea toisi rahoituksen!

Tänään ei nyt enempää tekstiä, sillä kuvauspäivät on aina rankkoja siispä hyvää viikonloppua!

t.Reija

tiistai 21. helmikuuta 2017

Mitä mä laitan päälle? - Puvustus, miten ja mistä?

Tähän rooliin tarvitaan ehdottomasti isot toppaukset, tämä kokki on ISO!
Ja tälle jotain outoa, mutta sellaista missä pystyy tanssimaan.
Ja tälle köyhän tytön vaatetus ja loppuun satumainen juhlamekko.


Puvustus. Mistä eri näytelmiemme vaatteet tulevat?

Puvustuksen pohtiminen alkaa tietenkin tekstistä. Millaisia rooleja on, missä maailmassa he elävät?
Otan muutaman esimerkin.

Meiltä tilattiin räätälöity näytelmä erikoisruokavaliosta. Tähän kirjoitimme kokin, asiakkaan ja todella laiskan tarjoilijan. Tarjoilijalle tarjoilijan vaatteet, pitkä essu, mustaa, pelkistettyä. Mustaa väriä puvustuksessa tulee käyttää harkiten. Tai itse ainakin olen sitä mieltä, että lavalle ei voi laittaa, ainakaan kaikille roolihenkilöille pelkkää mustaa päälle. Se on taustaan hukkuva väri, eikä muutenkaan erityisen kiinnostava. Tietysti, jos roolihenkilö on mustiin pukeutuva, ja se tukee hahmon muuta toimintaa, silloin musta on jees.

Mutta takaisin tähän ruokavalio-näytelmään. Nyt on tarjoilija puettu, seuraavaksi kokki. Näimme näytelmämme naiskokin heti ronskina aikuisena naisena, joka laittaa ruokaa, mutta omalla perinteisellä tavallaan. Ja jos keliaakikolle ei sovi korppujauho, ei se kokkia liiemmin hetkauta. Kokista piti tehdä iso. Mistä toppaukset kokin takin alle?

Lähdin kiertelemään kirpputoreja. Minulla oli ajatus, että tekisin jonkinlaiset toppaukset tyynyistä, mutta sitten, kun kiertelin kirpputorin käytävillä, päähäni tuli ajatus.
Jos kuitenkin ostaisin ison edestä napitettavan paidan ja ompelisin paidan sisäpuolelle tissien kohdalle isot taskut ja täyttäisin ne vanulla. Sitten taskut kiinni, ettei vanut karkaa.

Vatsan kohdalle ompelin yhden pötkylän, jonka täytin myöskin vanulla ja ompelin koko pötkön kiinni paidan alahelmaan. Olin varovainen, että jätän muutaman napin paidan yläpäästä toimintaan, jotta saan puettua koko härdellin päälleni.





Ja näin saatiin aikaan mahtavat toppaukset kokille, ja toppauksista tuli yllättävän nopeat myös pukea ja riisua. Tämäkin oli tärkeä kriteeri toppauksia tehdessä, koska esitin kumpaakin, tarjoilijaa ja kokkia ja silloin vaihtojen piti toimia nopeasti.





Tähän siis tuli vielä suuri kokin takki päälle.
Näytelmän asiakas puettiin suht tavallisiin vaatteisiin, mutta ei mustaan.

Otetaan toinen esimerkki. Näytelmämme Kylmä tytär.
Tämä näytelmä kertoi lapsettomuudesta kärsivästä naisesta, joka kehittelee itselleen mielikuvitustyttären. Näytelmässä esiintyy myös lääkäri, kaksi päähenkilönaisen työkaverinaista ja yksi työpaikan talkkarimies.

Itse esitin mielikuvitustytärtä, joka alun kiltteyden jälkeen muuttuu äitiään piinaavaksi ilkeäksi hahmoksi. Roolille kuului myös muutama tanssi, jotka piti ottaa huomioon puvustusta mietittäessä.
Ajattelin harjoitusten alussa, että tyttärelle tulisi päälle jotain vaaleaa liehuvaa, paljaat sääret ja tanssitossut. Mutta sitten sain toisen idean, joka oli paljon käyttökelpoisempi. Tansseissa oli myös maassa tehtäviä liikkeitä, jotka pakottivat laittamaan päälle jotain liukuvaa. Paljas iho ei onnistunut. Plus että esitystilassa oli aika viileä. Niinpä tein korkeavyötäröisistä alushousuista ja liehuvasta kankaasta erikoiset "housut" joiden alle mustat legginsit. Paidaksi lyhyt toppi.
Tässä on Kylmän tyttären Veeran asu.



Sitten mietimme, mistä saisimme päähenkilönaisen työkavereille näyttävät essut. He kun olivat töissä elintarviketehtaalla. Kiertelimme kangaskauppoja ja eteen tuli punaista kiiltävää kangasta, joka ei kuitenkaan ole muovia, vaan hyvinkin muotoiltavaa. Tästä leikattiin vapaalla kädellä essun muotoiset kappaleet, ommeltiin samasta kankaasta kaitaleet sivuille ja essun yläosaan, jotta ne saa kiinni niskan ja selän takaa. Essuista tuli tosi hyvät ja ennen kaikkea näyttävät!





Ja nyt on tulossa uusi näytelmä Grimmin saduista. Tässä on valmistumassa köyhän tytön asu.


Alla täysin tavallinen kesämekko, jonka päälle aloin asetella juuttikangasta (tätä myytiin puutarhaosastolla). Sitten toisenlaista kangasta peittämään alla olevaa mekkoa ja alaosaan täytyisi vielä ommella pitkä vaalea mekko, jotta jalat ei näy.




Tähän tapaan, luovuutta ja mielikuvitusta käyttäen pystyy loihtimaan tarkoituksenmukaisia roolivaatteita. Ompelujäljen ei tarvitse olla täydellistä, saumojen ei tarvitse olla täysin virheettömän suoria. Mutta vaatteen tulee tukea lavalla olevaa hahmoa, sen maailmaa ja tekemistä.
Ja mitä vähemmän käytetään omia vaatteita (alusvaatteita lukuun ottamatta) sitä paremmin päästään roolihahmon nahkoihin.



Valoisaa tiistaita!!
-Suvi

perjantai 17. helmikuuta 2017

"Voi ei! Taas kerätään rahaa luokkaretkeen!"


Kuka myy kaikki sukat, keksit, vessapaperit, karkit?
On ääneenlausumaton kysymys perheissä, joissa lapsi on lähdössä luokkaretkelle ja retken rahoittamiseksi tarvitaan rahaa.

Esimerkki elävästä elämästä: Tytär päättää ryhtyä karkkimyyjäksi

 

Tyttäreni luokka päätti ottaa myydäkseen karkkeja. No hyvä. Iso satsi tuli meillekin.
Ja kyllähän tytär kaverinsa kanssa kulki ovelta ovelle ja sai myytyä useamman laatikon. Myyntipuheetkin olivat kohdallaan. Jos vanhus avaa oven, niin aina voi muistutella, kuinka mukavaa lapsenlapsista on, kun mummulla on karkkia heidän tullessaan käymään.
Tytön isovanhemmat ja kummit ostivat tietysti jokainen oman laatikkonsa.
Mutta aina kun meikäläinen katsoi keittiön nurkkaan, niin vielä vain oli karkkilaatikoita jäljellä.
Tyttären myynti-into lopahti siinä vaiheessa, kun makeisista olisi alkanut tulla voittoa.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että minä maksoin omasta pussistani loput karkkilaatikot ja lisäksi vielä söinkin ne.
Lopputulos oli omasta näkövinkkelistäni katsottuna mahdollisimman huono.
Tyttö sentään pääsi ikimuistoiselle luokkaretkelle Vuokattiin.

Äiti ehdottaa: Tehdään yhdessä teatteriesitys!

Mitäpä jos luokka tekisi yhdessä teatteriesityksen ja keräisi sen avulla rahaa luokkaretkeen?
Opettaja ehkä parkaisee, että millä ajalla, kun pitää opettaa matikkaa, musiikkia, äidinkieltä, käsitöitä, kuvataidetta...missä välissä tässä vielä näytelmä pitäis tehdä?

Hetkinen! Teatteriesitykseen tarvitaan musiikkia ja äänitehosteita, teatterintuntemus on osa äidinkieltä, näytelmät ovat kirjallisuutta, puvustus on käsityötä, lavastus ja julisteen suunnittelu kuuluvat kuvataiteeseen ja tekniseen työhön. Näytelmän avulla on tarkoitus kerätä rahaa ja matematiikan tunnilla voi laatia budjetin. Kun tehtävänä on miettiä, miten lipunmyynti hoidetaan niin, että viivan alle jäisi mahdollisimman suuri summa, niin alkaa matikkakin kiinnostaa! Ympäristöopin tunnilla taas voidaan laskea teatteriesityksen hiilijalanjälki ja pohtia, miten näytelmän rekvisiitan hankkimisessa voitaisiin hyödyntää kierrätystä.
 

Rahankeruuko on tärkeintä? Kysyy nimimerkki Huolestunut isä Vantaalta  

 

Ei todellakaan! Tärkeintä on luokan yhteisöllisyys. Yhteinen mukava päämäärä saa kaikki ponnistelemaan ja puhaltamaan yhteen hiileen. On todistettu, että kiusaamista voidaan merkitttävästi vähentää, jos luokan oppilailla on yhteinen päämäärä.

Teatteriesityksen tekeminen palkitsee monella tavalla: luokan yhteishenki paranee, lapsi saa esitellä taitojaan ylpeille vanhemmille ja muille läheisilleen. Eikä tässä vielä kaikki: yhteinen, odotettu luokkaretki kruunaa kaiken. Ja sille voivat osallistua kaikki oppilaat vanhempien varallisuudesta riippumatta.

Teatteriesityksen pitää olla hyvä!

 

Olen nähnyt monta surkeaa lasten tekemää esitystä. Olen kihissyt raivosta, kun joku on naureskellut, että ei sen ole niin väliä, miten lapset esiintyvät. Aikuisista on viihdyttävää, kun joku lapsi unohtaa repliikkinsä.

Minun mielestäni lapsilla on lupa onnistua ja yleisön tulee saada kicksit siitä, että lapset ovat valmistaneet uskomattoman hienon esityksen, ei siitä, kuinka monta mokaa näyttämöllä tapahtui.

Jos teatteriesityksellä on tarkoitus tienata rahaa, niin silloin pitää panna parastaan.

"Enhän minä ole mikään teatteriohjaaja", parahtaa opettaja. Et niin ja siksi sinun kannattaakin käydä näytelmämyynnin nettisivuilla valitsemassa sellainen näytelmä, jonka on kirjoittanut teatterin ammattilainen. Kun näitä näytelmiä on kirjoitettu, on otettu huomioon se, että ohjaajana voi toimia amatööri. Jokainen näytelmä on testattu kouluissa ja esitetty useaan kertaan.

Meiltä on saatavilla myös ohjausohjeita, vinkkejä lavastukseen, puvustukseen ja tehostamiseen.
Lähetä meille lavakartta, niin suunnittelemme juuri teidän näyttämöllenne näytelmän ohjauksen.


Olen käyttänyt kirjoittamistani näytelmistä sanaa turvallinen, mutta en tiedä, kuvaako se tarpeeksi hyvin, sitä että näytelmämme ovat vapaita stereotyyppisistä käsityksistä ihmisistä. Mutta tottakai näytelmissämme on aina neuvokkaita lapsia, vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä iloa!

Erotuksena muihin teksteihin, meidän näytelmien kirjoittaja on aina valmis antamaan ohjeita, tosin vain silloin kun niitä halutaan.

Jos vertaan karkkilaatikkoa ja teatteriesitystä, niin voin vakuuttaa, että teatteriesityksen jälkeen ei jää ähkyä oloa eikä muovipurkkeja nurkkiin kuleksimaan. On vain elämyksen muisto.



Blogin tänään laati Reija

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ei samantekevää - Ihmissuhteet vs. Näytelmä



Tänään on ystävänpäivä. Ja täysi tohina uuden näytelmän äärellä.
Mitä yhteistä on ystävyyssuhteissa tai ylipäätään ihmissuhteissa ja näytelmän prosessissa? Tässä oma tulkintani kysymyksestä.




Jokainen ihmissuhde koostuu erilaisista vaiheista. On ihastumista, onnellisuutta, rakastumista, tasaisuutta, hyvää tasaisuutta, huonoa tasaisuutta, erimielisyyksiä ja sovintoja. Sama pätee näytelmän tekemiseen, ja oikeastaan jokaiseen vaiheeseen näytelmän tekemisessä. Tunteiden suuri kirjo on kuitenkin vain hyvästä. Se kertoo siitä, että suhde ystävään tai näytelmään merkitsee paljon, eikä ole samantekevää miten sille suhteelle käy. 




Alussa kun saa hyvän idean näytelmän kirjoittamiseen, sitä pursuaa intoa ja läppärin näppäimistö joutuu koville. Jossain vaiheessa voi kuitenkin tulla stoppi, tai jostain syystä kirjoittaminen hidastuu, vaikeutuu. Onko juoni liian monimutkainen vai jopa liian helppo. Miten tämän asian voisi ratkaista? Ihastumisvaihe on mennyt ohi ja nyt kohdataan ensimmäinen ongelma. 

Sen voi todellakin kohdata ja löytää ratkaisu ongelmaan tai sitten kiertää ja keksiä jotain muuta. Tässä vaiheessa tarvitaan myös tahtoa jatkaa. Tahtoa jatkaa kirjoittamista. Jos ei luota tekstiinsä, eikä seiso sen takana, sitä on lähes mahdotonta jatkaa. Luottamus täytyy synnyttää uudelleen tai erota tekstistä. Joskus hyvästä ideasta luopuminen tuntuu raskaalta, mutta jos tilalle löytyy vielä parempi idea, ero ensimmäisestä tekstistä ei tee enää niin kipeää.



Uuden tekstin kanssa voi päästä aivan uudenlaiselle tasolle, mitä ei olisi koskaan voinut saavuttaa hylätyn tekstin kanssa.  Eikö tämä kuulostakin samanlaiselta kuin ihmissuhteet?

Hyvän idean tunnistaakin siitä, että siitä on helppo kirjoittaa. Teksti tulee ulos kuin itsestään, eikä sitä tarvitse pakottaa. Juonen suuntaa voi kivutta vaihtaa, hahmoja voi muovata, tarinan kululle löytyy useita vaihtoehtoja, joista jokainen voisi olla se oikea. Tässä tuleekin eteen positiivinen ongelma. Mutta kyllä sen sitten tuntee, mikä vaihtoehdoista on se kaikista oikein. Ja kun teksti on valmis, siitä voi olla ylpeä. Samoin kuin siitä hyvästä ystävästä tai kumppanista (joita tosin ei voi muovata mieleisekseen. Ne joko ovat sitä tai eivät).

Kun koko työryhmän kanssa päästään harjoittelemaan tekstiä lavakuntoon, silloin kuvaan astuu ryhmädynamiikka ja ryhmän ystävyyssuhdevaiheet. Ensin tietysti hyvän ryhmäytymisen ansiosta luodaan tiiviitä ystävyyssuhteita. Tämä käy kuin luonnostaan, koska täysin vieraan ihmisen kanssa lavakemia ei välttämättä toimi yhtä jouhevasti kuin tutun ihmisen kanssa. Usein alussa tykätään kaikista työryhmän jäsenistä, heitetään vitsiä ja sisäpiirin jutut kehittyvät kuin itsestään. Mutta pitkän yhdessäolon aikana, pitkän prokkiksen aikana joku ihminen saattaa alkaa ärsyttää. 




Silloin henkilökemiat repeilevät, mutta tämä täytyy jättää lavan taakse. Lavalla se ei saa näkyä. Eihän näin aina käy, mutta ihmiset ovat erilaisia ja toisten kanssa synkkaa vääjäämättä paremmin kuin toisten kanssa. Aivan kuin missä tahansa ihmissuhteessa.

Näytelmän tekemisessä on kuitenkin yksi puoli, joka erottaa sen ihmissuhteista, ja jota ei voi niin vain tehdä. Breikki. Jos joku ihminen nyppii, ja jos et asu tämän kanssa saman katon alla, hänestä voi olla pidemmän aikaa erossa, ilman että välit katkeaa kokonaan.
Tämä voi välillä auttaa suhteen laadun parantumisessa, kun ei koko ajan nähdä.
Mutta kun tehdään näytelmää, esiinnytään, harjoitellaan, sitä on tehtävä juuri silloin. Ei auta ilmoittaa, että haluaa olla jonkin aikaa erossa prokkiksesta vain koska joku ihminen ärsyttää. Se tarkoittaisi kengän kuvaa persauksiin ja tadaa, sinut on korvattu. Tämä siksi, koska kyseessä on työ. Et ole korvaamaton. 

Mutta jos kyseessä on oikea ihmissuhde, olet korvaamaton, hänelle.



Niin, vaikka näytelmän prosessi ja ihmissuhteet ovat samankaltaisia, ne eivät ole sama asia. Kumpaakin täytyy kunnioittaa, rakastaa, kumpaankin täytyy uskaltaa luottaa.
Kumpikin voi pelastaa, kumpikin voi satuttaa,
mutta näytelmä tehdään ja ihmissuhde saavutetaan. 

Rakastakaa toisianne ja rakastaa itseänne.
Valoisaa ystävänpäivää kaikille!


-Suvi

perjantai 10. helmikuuta 2017

"Haluan soittaa Schubertia!" Ja muita unelmia.


Kevätaurinko paistaa ikkunasta ja lämmittää koko olohuoneen, jonka nurkassa on piano. Lukiolaistyttö Riitta on lupautunut antamaan soittotunteja minulle ja pikkusiskolleni. Sisko soittaa läksynsä ensimmäisenä. Minä odotan sohvalla vuoroani.

1970-luvulla tämä oli tavallinen tapa aloittaa soittoharrastus. Joku pidemmälle edennyt antaisi tunteja alkuun ja sitten siirryttäisiin "oikealle opettajalle". Kiitos Riitan, opimme siskon kanssa nuotit ja sormijärjestyksen.

28 vuotta myöhemmin vein poikani 6-vuotiaana pianotunnille Markku Harjunpään musiikkikouluun Tampereella. Keskityin vain pojan harrastukseen ja kun hän harjoitteli, saatoin näyttää hänelle oikean koskettimen, jos ylennys tai alennus ei tahtonut löytyä, mutta itse en soittimeen muuten koskenut.

Sitten tuli tyttärenkin vuoro aloittaa pianonsoitto. Lapsilla alkoi käydä soitonopettaja kotona ja heille hankittiin hyvälaatuinen kosketinsoitin. Näin meni aikansa. Sitten ystävämme kertoi luopuvansa mekaanisesta pianostaan. Olin heti valmis siihen, että piano muuttaisi meille.

Scholze-piano kannettiin olohuoneeseen ja lasten soittoinnostus lähti uuteen nousuun!

Pari vuotta ennen pianon saapumista olin ostanut Pöytäkronon, jossa oli kalenterin lisäksi myös neuvoja tavoitteiden arviointiin, työkaluja ajankäytön analysointiin sekä lisäksi yksi sivu, johon tuli merkitä asioita, joita haluaisi osata kahden vuoden päästä. Koska en pelkää haasteita, kirjoitin, että kahden vuoden päästä haluan soittaa pianolla Schubertia (ja nauroin makeasti, koska meillä ei tuolloin ollut vielä pianoa, en ollut soittanut sitten 1970-luvun ja nyt elettiin vuotta 2006 ja lisäksi ajattelin unohtaneeni kaiken oppimani).

Aloitin pianon soittamisen omaksi iloksi uudestaan. Valitsin nuoteista helpoimmat, Siionin kanteleen laulukirjasta tapailin tuttuja lauluja ja näin pääsin omatoimisesti alkuun. Ja uskokaa tai älkää, mutta yhtenä päivänä soitin kappaletta, jonka oli säveltänyt Schubert!
Kukaan ei usko minua, kun väitän, etten osaa soittaa muuta kuin tällä Scholzella. Sähköpiano Celvianossa on ihan erilainen kosketus, samoin kaikissa muissa mekaanisissa pianoissa.

Ja mikä oli tarinan opetus? Ehkä se, että mitä ikinä oletkin joskus oppinut, ei katoa minnekään, vaikka taitosi olisi useita vuosikymmeniä piilossa.
Tai ehkä se, että kannattaa tavoitella rohkeasti unelmiaan ja kirjoittaa ne ylös. Silloin aivot lähtevät työskentelemään siihen suuntaan, että unelmasi pääsevät toteutumaan.

Lapseni ovat nyt aikuisia, kumpikaan ei tällä hetkellä soita pianoa. Mutta en anna asian häiritä, vielä se taito on heilläkin tallella, eikä varmasti kahdeksan vuotta kestänyt harrastus ole mennyt hukkaan!

Mukavaa pakkasviikonloppua! t.Reija




 

tiistai 7. helmikuuta 2017

"Kattokaapas, plikalla on Loirin säkkipilli!" - Vai olisko ollut poikkihuilu?



Tänään ajattelin kertoa teille, mikä sai minut aloittamaan poikkihuilun soittamisen.
Miksi juuri poikkihuilu?


Ala-asteella koitti se päivä, kun nokkahuilujen riipivä ääni täytti luokkahuoneen. Sattuipa niin, että olin suhteellisen taitava. Muistan, kun meidät jaettiin pienempiin ryhmiin, joissa harjoittelimme jotakin kappaletta nokkahuilulla. Musiikinopettaja huomasi tämän tytön taidot ja laittoi minut yhden ryhmän ”opettajaksi”. Nokkahuilun ääni todellakin on karmea, mutta jostain syystä innostuin siitä. 





Innostuin siitä niin paljon, että joinain päivinä ennen koulun alkamista kävin musiikinopettajani yksityistunneilla ja hän opetti minua soittamaan paremmin ja paremmin, nokkahuilua.
Muistan, että siinä ei mennyt kauaa. Siinä, että opettajani kannusti minua hakemaan musiikkiopistoon. Hakisin sisään nokkahuilulla, mutta mitä soitinta menisin opistoon opiskelemaan, jos pääsisin sisään. Vaihtoehdoiksi muodostui viulu tai poikkihuilu. 

Harjoittelin ahkerasti ja sitten se koitti. Pääsykoepäivä. Minua jännitti hirveästi, jos en osaakaan. Nostin nokkahuilun huulilleni ja aloin soittaa. Olin valinnut kappaleen Lintu ja lapsi. Soitto meni hyvin. Sitten seurasi rytmiosuus. Minun piti toistaa taputtaen erilaisia rytmejä. Sekin onnistui.
Pääsin sisään.

Nokkahuilu vaihtui poikkihuiluksi. 



Opiskelin musiikkiopistossa noin kymmenen vuotta, joiden aikana ehdin soittaa jos jonkinlaisissa kokoonpanoissa, orkestereissa ja bändissä. Kävin myös musiikinteoriaopintoja. Kehityin, mutta jossain vaiheessa aloin kapinoida klassista musiikkia vastaan. En jaksanut enää harjoitella niin paljon kuin olisi pitänyt, eikä minua kiinnostanut enää soittaa klassista. Tämä johti siihen, että en saanut juurikaan enää kannustusta opettajien taholta, lähinnä vain dissausta ja tunteen, että en riitä, en ole kyllin hyvä, en pysty. Luonnollisesti nämä negatiiviset tunteet vaikuttivat nuoreen ihmiseen ja lähdin etsimään, josko pop-jazz puolelta löytyisi polkuni musiikkiopistossa, mutta ei. Ei sekään enää auttanut. Päätin lopettaa.

Lopettamispäätös oli tavallaan helpotus, mutta toisaalta se jätti myös jonkinlaisen aukon. Nyt huomaan, että tämä aukko alkoi täyttyä hiljalleen teatterista.

Minulla oli aika pitkä tauko, monta vuotta ennen kuin koin jälleen mielekkääksi tarttua huiluun.
Nyt tilanne oli toinen. Aloin tutkimaan, mitä muuta voisin huilulla soittaa kuin klassista, ja miltä se tuntuisi. Ja sehän tuntui. Yhtäkkiä poikkihuilusta tuli jälleen ystäväni. Aloin soittaa viihdemusiikkia, poppia ja kaikkea mikä tuntui hyvältä. Nyt kun kukaan ei vaatinut soittamaan sitä, siitä tulikin mukavaa.Vähän niin kuin koulun liikuntatunnit. Koulussa liikunta oli karmivaa kilpailua, mutta nyt siitä on tullut miellyttävä osa elämää.




Nyt jopa opetan poikkihuilun soittamista, enkä karta enää klassistakaan musiikkia. Suhtaudun siihen eri tavalla kuin silloin nuorempana. Haen fiilistä, tunteita, en niinkään yritä vain suorittaa mahdollisimman virheettömästi. Tätä ajattelua pyrin siirtämään myös huiluoppilaisiini. On hyvä haastaa itseään oppimaan lisää, mutta ei pidä unohtaa pitää hauskaa ja soittamisesta täytyy nauttia. Kun välittää siitä mitä soittaa, silloin kuulijakin saa enemmän.

Vaikka tähän väliin tahtoisin sanoa, että eri soitinten tunnistaminen voi joillekin olla hankalaa. Olin tässä taannoin soittamassa vanhusten kerhotilassa ja siellä eräs valveutunut vanha herra sanoi kuuluvalla äänellä, kun olin huiluani kokoamassa, että: "Kattokaapas, plikalla on mukanaan Loirin säkkipilli!"

Poikkihuilu soittimena on yllättävän monipuolinen. Sillä pystyy soittamaan oikeastaan mitä vain. Ainut miinus, että soitin on soolosoitin. Sillä ei pysty soittamaan montaa säveltä kerrallaan. Mutta jos nyt pitäisi valita uudelleen. Alanko soittamaan viulua vai poikkihuilua, niin valitsisin edelleen poikkihuilun. Sikäli onnistunut valinta. 


Usein kysytään, onko poikkihuilun soittaminen vaikeaa. Vastaaminen on hankalaa, koska kaikkea voi oppia, jos haluaa. Ja kun on oppinut, ei se sitten niin vaikeaa ole. Toki koko ajan voi oppia lisää, ja oppimisprosessi on usein työlästä, mutta palkitsevaa. 

Kun aloittaa huilun soittamisen, ensimmäinen askel on oppia saamaan suukappaleesta ääni. Tämä voi viedä toisilta enemmän aikaa kuin toisilta, riippuu siitä kuinka nopeasti asian hoksaa. Sitten kootaan koko huilu ja opetellaan pitämään sitä oikeassa asennossa. Opetellaan muutamia säveliä ensin vain vasemmalle kädelle, oikea saa olla samassa asennossa. Siitä siirrytään säveliin, joissa oikean käden sormet liikkuvat ja siitä edetään molempien käsien sormituksiin. Aluksi voi olla hankalaa löytää oikeat nappulat sormille ilman, että niitä joutuu katsomaan, mutta pian sen oppii, kun jaksaa harjoitella. 

Sitten on toki äänen kielittäminen, tuplakielitys, staccatot ja legatot. Nämä kaikki liittyvät soittamiseen, ja tulevat luonnollisesti harjoitusten edetessä. Ja tietysti eri oktaaveissa soittaminen, joka joissakin sormituksissa vaatii vain huulten työskentelyä, jotta samalla sormituksella saadaan oktaavia matalampi ja oktaavia korkeampi ääni.



Tärkeässä roolissa on toki myös hengitys. Miten ottaa happea, miten puhaltaa sitä ulos. Miten saada ilma riittämään. Näitä kaikkia harjoitellaan, ja lopulta hengittäminen soittaessa automatisoituu ja oppii huomaamaan ne kohdat kappaleessa, jolloin voi hengittää, ja kuinka pitkiä fraaseja hapen tulisi riittää.

Tämä kaikki saattaa aloittelijasta kuulostaa vaikealta, mutta asioita täytyy vain lähteä tekemään, jos mielii oppia soittamaan. Soittamalla oppii. Ja sitten kun saa jonkun hankalalta tuntuneen jutun sujumaan, se on tunne, jota varten kannattaa harjoitella.

Monesti myös saatetaan ajatella, että poikkihuilun soittaminen täytyy aloittaa jo ihan lapsena. Ei pidä paikkaansa, sillä poikkihuilun soittamisen voi ihan yhtä hyvin aloittaa aikuisena. Silloin ainakin tietää varmasti, että on itse halunnut aloittaa soittamisen, eikä soita vain siksi, että esimerkiksi vanhemmat tahtovat niin. Kun aidosti itse haluaa soittaa, silloin on paljon motivoituneempi myös harjoittelemiseen. Enkä nyt sano, että lapsi ei voisi olla oikeasti innostunut ja motivoitunut. Tottakai voi ja usein onkin, mutta joskus lapsi saattaa soittaa osaltaan myös siksi, että vanhemmat tahtovat niin.

Mutta vielä huiluista. Poikkihuiluja on paljon erilaisia ja eri valmistajilta. Nämä huilut sopivat hyvin ensimmäiseksi huiluksi.


YFL-212: POIKKIHUILU YAMAHA YFL-212 HOPEOITU OPPILASMALLI E-MEKANISMILLA



Valmistaja: Yamaha

Tuotekoodi: YFL-212

Yamahan perusmalli joka korvaa  vanhan YFL211 mallin, Uusittu muotoilu koneistossa ja CY- suukappale
  • Hopeoitu runko ja CY suukappale
  • E-mekanismi
  • Sisältää kotelon ja suojuspussin

   SOITIN LAINE HINTA 599 €





TJ-3041CDEA: HUILU TREVOR JAMES 10X SUORALLA JA KäYRäLLä SUUKAPPALEELLA.



Valmistaja: Trevor James

Tuotekoodi: TJ-3041CDEA

Trevor James 10x on erinomainen aloittelijan soitin. Tämä malli on voittanut kolme kertaa Englannissa UK Music Industry Award -palkinnon parhaana puupuhaltimena.
  • Hopeoitu runko, suukappale ja koneisto
  • Ulosvedetty koneisto (offset G)
  • Käyrällä ja suoralla suukappaleella
  • E-mekanismi
  • Tukevalla kovalla kotelolla + suojuksella

     SOITIN LAINE HINTA 480 €

 Jos on kovin nuori aloittaessaan, silloin kannattaa aloittaa käyrällä suukappaleella. Se helpottaa käsien ylettymistä näppäimille, kun huilu on koottuna.



JFL700EC: OPPILASHUILU JUPITER KOKOHOPEAPIIPULLA



Valmistaja: Jupiter

Tuotekoodi: JFL700EC

Jupiter-oppilashuilu E-mekanismilla.
  • Uusi EZ/ES suukappale jolla saa helposti laadukkaan äänen
  • Hopeoitu suukappale ja runko
  • Suukappaleessa kokohopeinen 925 piippu joka korostaa ennestään äänen voimakkuutta !
  • E-mekanismi
  • Uusi kotelosuojus olkahihnalla

 SOITIN LAINE HINTA 495 €




Näistä voi sitten siirtyä avoläppäiseen huiluun. Esimerkiksi tällaiseen. Minullakin on tällä hetkellä Miyazawan avoläppäinen huilu. 

MI-PB102RE: KOKOHOPEINEN HUULILEVY JA PIIPPU, HOPEOITU SUUKAPPALE JA RUNKO



Valmistaja: Miyazawa

Tuotekoodi: MI-PB102RE

Uusittu malli, jossa on PARTIAL BRÖGGER -mekanismi
vasemmalle kädelle!
  • Hopeoitu runko ja suukappale
  • MZ-9 suukappale hopeahuulilevyllä
  • Kokohopeinen huulilevy ja piippu
  • E-mekanismi
  • Normaalit kalannahkatyynyt
  • Partial Brögger -mekanismi


 SOITIN LAINE HINTA 1895 €



Lopuksi haluan vielä tarjota teille tämän sävelmän, Kaunotar ja hirviö.


Iloista tiistaita!!

- Suvi