tiistai 8. elokuuta 2017

Uusi syksy

Nyt on aika blogimmekin herätä kesälomalta!
Syksyn ensimmäiset palaverit on pidetty ja uusia tuulia puhaltaa.

 

Ihan ensimmäiseksi tahdon kertoa, että yrityksemme on muuttanut Hämeenkyröstä. Uusi postiosoite sijaitsee Pirkkalassa. Tämä jo itsessään tuo muutoksia yritystoimintaan. Olemme muun muassa vaihtamassa tilitoimistoa ja keskitämme palvelumyyntiämme yhä enemmän Tampereen seudulle. Toki toimimme edelleen kaikkialla Pirkanmaalla, mutta pääasiassa Tampereen seudulla. 

Viime viikolla minulla oli upea tapaaminen uuden mahdollisen tilitoimiston edustajan kanssa. Odottelemme vielä tarjouksia muistakin paikoista, mutta tämä oli kyllä niin lupaava, että muiden tarjouksien tulee olla jotenkin superhyviä, jotta voisivat tämän ohittaa. Kerron tästä tilitoimistosta paremmin myöhemmin.

Hyvä ja toimiva yhteistyö yrityksen ja tilitoimiston välillä on ehdottoman tärkeää. Tilitoimiston tulee neuvoa ja auttaa yritystä. Tilitoimisto ei saa vähätellä yrityksen toimintaa, eikä arvottaa sitä jotenkin vähemmän tärkeäksi sen tähden, että yrityksen toimiala on kulttuurin saralla. Jokaisen asiakkaan tulisi olla tilitoimistolle yhtä arvokas ja tärkeä. Ja hinnan tulisi vastata saatua hyötyä.

Ja niin kuin jo edellä mainitsin, palveluidemme myynti kohdistetaan Tampereen seudulle. Lauluyhtye Vocals jatkaa vielä Hämeenkyrössä, mutta uuden Viihdekuoro Volaan! laulajahaku on käynnissä Tampereella. Ja huilutunnit siirtyvät Hämeenkyröstä Pirkkalaan. 





Olen myös ostamassa keikkapianoa. Se helpottaa valtavasti kuorojen ja huilutuntien pitämistä, kun harjoitustilaa ei tarvitse miettiä sen kannalta, missä on piano. Lisäksi sen kanssa voi keikkailla.
Digitaalipiano on Roland FP-30.



Siitä kerrotaan Rolandin sivuilla näin:

"Kompakti koko, korkealuokkainen Roland-pianosointi

Jos olet uneksinut pianosta kotiisi, mutta tila tai budjetti ei ole antanut myöten täysikokoiselle instrumentille, on odotuksesi ohi. Edullisessa FP-30:ssa on Rolandin ylistetty sointi, soittotuntuma sekä modernit ominaisuudet. Tämä 88 -koskettiminen instrumentti sopii mihin tahansa tilaan helposti. Kevyt ja helposti liikuteltava soitin on omiaan esiintyville muusikoille sekä musiikin opetukseen. Pianon lisäksi tarjolla on laaja valikoima soundeja, sisäänrakennetut harjoitukset, tallennusominaisuus sekä suosittujen musiikki-appsien kanssa toimiva langaton Bluetooth® -yhteys. FP-30:lla saat ensiluokkaisen musiikkielämyksen, jota ei aiemmin ole ollut saatavilla näin virtaviivaisessa paketissa."

Kysyin Tampereen musiikista suositusta ja he suosittelivat tätä. Nyt Roland on tilattu ja lähetystä odotetaan saapuvaksi 😃

Hyvää tiistaita!

-Suvi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti