maanantai 30. lokakuuta 2017

"Jalka nousee ja musa soi" Catsia katsomassa






Oikeastaan minun ei pitänyt mennä katsomaan Cats-musikaalia Tampereen Teatteriin, koska en yleensäkään pidä musikaaleista, olen puheteatteri-ihminen. Puheteatteri-ihmisen lisäksi olen vielä koiraihminen. En ole tanssi-ihminenkään, sillä koreografioiden hienouksista en tajua mitään.
Mutta runoihminen olen ja erityisesti rakastan T.S.Eliotin runoja.


Thomas Stearns Eliot.


Catsin käsikirjoitus perustuu Eliotin kissarunokirjaan Old Possum´s Book of Practical Cats.
Upean musiikin on säveltänyt Andrew Lloyd Webber. Hänen kynästään ovat lähteneet myös Jesus Christ Superstar, The Phantom of Opera ja lukuisat muut suosikit.
Cats on maailman suosituin musikaali. Yritän löytää vastauksen kysymykseen Miksi.


Omalta kannaltani Catsin suurin heikkous on siinä, että musikaalissa ei ole alkeellisintakaan juonta. Kissarunot ovat oivallisia ja Jukka Virtasen aikoinaan taidokkaasti suomentamia.
Tampereen teatterin versioon on lisätty uusi rooli, Rotta, jota Risto Korhonen lupaavasti esittää.
Tämä rotta haluaa olla kissa ja hän pääseekin näyttämölle, mutta Rotan ja kissojen kesken ei synny mitään kutkuttavaa konfliktia. Eikä rotasta lopultakaan kissaa tule. Olisihan se ollut kiva, jos jollakin roolilla olisi ollut draamankaarentynkää edes.








Kissojen välillekään ei muodostu kissatappeluita tai taistelua valta-asemista. Ehei, suuri osa esityksestä kuluu kissojen kyhnytellessä toisiaan tanssin ja laulun lomassa.


Kissat vain esitellään yksi toisensa jälkeen. Musiikki ei vaikene hetkeksikään ja se onkin
on tarttuvaa ja melodista. Kukapa ei muistasi Memories-kappaletta ainakin Barbra Streisandin tulkitsemana, jonka voit kuunnella tästä. Ilotulituskin kaipaa kuitenkin suvantovaiheensa.


Paras runo kertoo teatterikissa Gusista (Tero Harjunniemi). Koska teatterikissa on vanha ja sairastaa Parkinsonin tautia, niin Harjunniemen herkkää laulua ei peitetä liian kovaa soitetulla musiikilla.


Ensimmäinen näytös oli miellyttävää kuultavaa, koska "volat eivät olleet vielä kaakossa". Toisessa näytöksessä minä ja edessäni istunut pikkupoika laitoimme kädet välillä korville.
Rivi 4 ei siis ehkä ole paras mahdollinen paikka, joten kannattaa valita lippunsa taaempaa, niin tätä ongelmaa ei ehkä ole, näin ainakin vakuutti nainen, jonka kanssa minulla oli ilo jutella väliajalla. Joka tapauksessa suosittelen korvatulppia ainakin lapsille.


Toisessa näytöksessä oli myös joitakin voimakkaita valoefektejä, joten migreeniin taipuvaisena minun piti välillä korvien lisäksi sulkea silmätkin. (Tässä vaiheessa olin iloinen, että sain lipun lahjaksi)


Olihan esityksessä hyvääkin. Nimittäin puvut. Tuomas Lampinen on suunnitellut kissoille puvut, joissa on vain sen verran karvaa, että tanssijoiden sulavat liikkeet näkyvät hyvin.
Jos juoni ei yhdistäkään kissojen tarinoita, niin onneksi sentään kissojen puvuissa on yhtenäisyyttä.


Myös Jonna Lindströmin suunnittelemat peruukit kiinnittävät huomion, sillä tarjolla on mm.kuparinväristä valkkia. Ei ihan tavismeininkiä.


En tainnut löytää vastausta siihen, miksi Cats on maailman suosituin musikaali.


In my beginning is my end. -T. S. Eliot




Mukavaa alkuviikkoa!


Reija























sunnuntai 15. lokakuuta 2017

"Otetaanpa perheen hajoaminen, syöpä ja pornoaddiktio ja tehdään näistä aineksista hauska näytelmä!""



Long time no see! Rupesin jo miettimään, että minulta ovat blogikirjoitusten aiheet loppuslut, mutta sitten lähdinkin ajelemaan Poriin teatteria katsomaan ja Elämä kunnossa -esitys (ja oikeammin pyyntö että kertoisin siitä rehellisen mielipiteeni) saikin kirjoitusintoni taas heräämään. So I am back! 

Kulttuuritehdas Kehräämö


Ensinnäkin  Kulttuuritehdas Kehräämö on todella miellyttävä paikka, siis sitten kun olin lopulta löytänyt Porin kaaosmaisessa  liikenteessä perille.

Olin todella iloinen, että katsomo oli rakennettu perinteisesti eikä tarvinnut tunkea  ventovieraiden pöytään tai  yrittää katsoa esitystä niska kenossa.Kahvia ja muitakin virvokkeita sai ostaa baarista ja viedä ne mennessään katsomon puolelle.

Sain hyvän paikan suht takaa, mutta koska siellä on nouseva katsomo, niin paikka oli ihan jees. Kehräämön teatterisaliin on vapaavalintaiset paikat, joten perillä kannattaa olla ajoissa varaamassa paikkaa (eikä siis jäädä sekoilemaan liikenteeseen, kuten allekirjoittanut).



Innostuin Elämä kunnossa –näytelmästä, koska sen sanottiin yhdistävän stand-upia ja perinteistä näytelmää.  Kuten se sitten tekikin. Mietin, että millainen tuo yhdistelmä olisi. 


Kupletin juoni


on lyhykäisyydessään se, että kolme stand-up koomikkoa (Anitta Ahonen, Toni Jyvälä, Rami Valli) hakeutuvat ratkaisukeskeisen terapeutin aka coachin (Kai Tanner) pakeille ja sitten aletaan käsitellä perhehelvettiä, pelkoja,sairauksia ja addiktioita. Eikä elämä taida ihan kaikilta osin olla kunnossa.

En tuntenut entuudestaan ollenkaan Rami Vallia tai Kai Tanneria enkä ollut etsinyt heistä mitään tietoja etukäteen. Toni Jyvälä on tv:stä tuttu. Joten siis edessä oli minulle liki tuntematon herrakööri ja mutta sitäkin tutumpi tamperelainen stand-up-koomikko ja opiskelutoverini Anitta Ahonen.

Tapaus Valli


Seuraan nykyään Instagramissa useita ruotsalaisia feministejä ja olen tullut entistä allergisemmaksi vanhoille vitseille, joissa naisille ja miehille tarjoillaan vain stereotyyppisiä rooleja. Niinpä pelkäsin pahinta, kun kaupungin parhaalta kiinteistövälittäjältä näyttävä Rami Valli singahti lavalle vauhdikkaan videokuvan saattamana.Vaan ei. Isähommista olikin tarjolla uusi näkökulma ja raadollista todellisuutta. En vielä ennen ole nähnyt kenenkään vääntävän vitsiä yökastelijalapsesta.


Tapaus Ahonen


Minä kuten kaikki muutkin naiset näyttivät odottavan Anitta Ahosta lavalle, sen verran mahtavan ja äänekkään vastaanoton hän saikin. Eikä syyttä. Heti tuli aikamoista stand-up-tykitystä. Tykkäsin!
Tosin pelkäsin tuossa vaiheessa, että Ahosen rooli onkin vain esiintyä vierailevana stand-up-koomikkona näytelmässä. Mutta onneksi tulossa oli vielä retriittikohtaus ja mahtava kuolinilmoitusten analysointikohtaus. 


Tapaus Jyvälä

 

Jyvälän pornoaddiktion käsittely ei ihan uponnut meikäläiseen, koska en tajunnut, että jutut perustuivat todellisuuteen. Ajattelin, että tää on jokin keksitty juttu. No tänään sitten googlailin vähän ja joo. Nythän näen asian ihan eri tavalla. Rohkeaa. 

Toni Jyvälä on hyvä näyttelijä ja pitipä tähän kirjoittaa, että tästä nuorestamiehestä vielä kuullaan, koska oletin että hän on vähän päälle parikymppinen hujoppi. Nonni, googlailu taas toi eteen tosiseikan, että hän on 35! Siis täh! Mut miehellä hyvä ääni ja loistava kehonkieli. Tykkäsin kyllä.

Ratkaisukeskeinen elämäntapavalmentaja Tanner


Kai Tannerin  terapeutti taas jäi vähän ohueksi, koska hän oli valmentaja, jonka piti auttaa muita, eikä hänpäässyt kertomaan omista ongelmistaan. Mutta olihan hänen roolissaan jotain Monsieur Mossea. Jos nuorempi lukija ei tiedä, kuka hän on, niin ainahan voi -googlettaa!

Vaikka valkokankaalle heijastetut hashtagit ja filminpätkät toivat elävyyttä, niin toisaalta ne pakottivat terapeutin olemaan liikaa näyttämön sivuilla. Tämä tietysti söi Tannerin mahdollisuuksia ottaa kehonsa ja tila käyttöön. Ohjaaja Tapio Kankaanpää olisi voinut tässä ehkä hieman skarpata.


Ohjauksesta ja kässäristä


Kaukaa katsottuna näyttämöstä jäi myös kuva, ettei se ole kovin syvä, joten paikoitellen näyttämöllä näytti olevan ahdasta. Mutta tällehän ei voi mitään, näyttämö on se mikä on. Valaistus ei aina toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, kun vuorollaan jokaisen näyttelijän kasvot olivat pimennossa.

Käsikirjoituksen punainen lanka oli melko löyhällä ja itse tietysti tämmöisenä ”vanhan liiton ohjaajana” olisin halunnut nähdä tiukempaa dramaturgiaa, niin että stand-up olisi ollut renki eikä isäntä. Nyt jokaisen "potilaan" tarina rönsyilee omaan suuntaansa.

Tabuaiheet käsittelyssä...you name it.

Arvostan todella sitä, miten Rakastajat-teatterin työryhmä toi yleisön eteen asioita, joista mieluusti vaietaan. Perhehelvetti, pornoaddiktio, syöpä, muut sairaudet, kuolema…you name it. Elämä kunnossa -esitys käsittelee tabuaiheita luonnollisesti ja huumorilla. Roisimmistakaan jutuista ei puutu lämpöä.
Ei sitä olisi heti uskonutkaan, kuinka paljon hauskuutta saa irti vaikkapa kuolinilmoituksia analysoimalla. Sitä vaaraa ei ole, että esityksessä missään vaiheessa mentäisiin rienauksen puolelle. Yleisö saa turvallisessa tilassa nauraa omille peloilleen.


Jännää oli muuten myös se, että yleensä tarvitaan vain yksi mies tasapainottamaan 2-3 naisen olemassaoloa näyttämöllä. Jotain on selvästikin muuttumassa, kun sukupuolijako menee toisin päin.

Voitte mennä Poriin



Mun tekee koko ajan mieli sanoa, että ihmeellistä että noin edistyksellistä teatteria nähdään noin pienessä kaupungissa kuin Pori. Mutta en sano.
Esitykset Kulttuuritehdas Kehräämössä jatkuvat joulukuulle saakka. 

Reija